tiistai 22. joulukuuta 2009
Alice in Wonderland
keskiviikko 16. joulukuuta 2009
40min ennen valmistautumista
perjantai 11. joulukuuta 2009
keskiviikko 9. joulukuuta 2009
Fragrance
PS. Piti vielä sanoa, että ulkoasu tulee vaihtumaan pian. Itseäni alkoi jo ällöttämään tämä shokkihoitoni lilaa kohtaan... Tosin sitten kun ulkoasu vaihtuu, niin teen ihan täydellisen remontin.
maanantai 7. joulukuuta 2009
I'm what? A pig?
***Täytyy sanoa, että yllätyin. Suurimmalla osalla oli ollut kuumetta/väsymystä sun muuta. Minulla sen sijaan oli vain käsi vähän kipeänä :O wihiii!
lauantai 5. joulukuuta 2009
Hiljaista heräämistä
Tauon aikana olen ollut kipeänä 39 asteen kuumeessa, yrittänyt saada kuvataiteen lukiodiplomia valmiiksi (hahmottelu kuva oikealla), aloittanut joulusiivouksen (huonolla menestyksellä), yrittänyt lukea kokeisiin, ollut Tallinnassa (itseasiassa tällä viikolla), kärsinyt netin puutteesta ja nyt teen ruokaa keittiössä. Asiahan on niin, että kun tulin kotiin Virosta niin isäni ilmoitti modeemimme olevan rikki. No seuraava päivä oltiin ilman internettiä mutta nyt kaikki on taas kunnossa. Isä osti uuden modeemin, joka toimii langattomasti -voin siis dataa ympäri kämppää, jopa keittiössä.
Tänään oli tarkoitus olla äidin lenkkikaverin tyttären ylioppilas-juhlat, joista viimetingassa vetäydyin. Syy: olen introvertti enkä tunne juhlista yhtä ainutta henkilöä. Juhlittavan henkilön kanssa taisin joskus 5w. leikkiä mutta sen jälkeen en ole henkilöön pitänyt minkäänlaista yhteyttä. Juhlien sijaan minut jätettiin sitten kotiin, siivoamaan ja tekemään ruokaa. Ihme, sillä vanhempani tietävät, että osaan polttaa jopa vedenkin pohjaan... Ajattelivat luultavasti, että selviän, sillä minun on vain keitettävä riisi. Ongelma heti kättelyssä: paljonko riisin keittämiseen tarvitaan vettä? Ei hajuakaan, joten laitoin random määrän vettä ja lopputulos oli se, että vesi oli riisin valmistuttua 2cm riisin yläpuolella. Ei muuta kuin ritilän läpi ja takaisin kattilaan!
tiistai 3. marraskuuta 2009
What have I done? nothing
Sitten vielä pitäisi väsätä Elsalle pipo, samanlainen kuin tuossa oikealla. Oikealla olevasta kuvasta näkee muutenkin melko hyvin, että minkä näköisenä olen kuljeskellut. Nyt kun katson kuvaa, niin näen pelkkää pikselimössöä ja ihan vääntyneen naaman, mutta hyvä jos jotain saatte selvää.
Aamupäivällä Tomi ja Heidi tulivat kyläilemään ja Heidi toi jälleen kerran läjän lehtiä mm. uusimman cosmopolitanin, jonka ehdin juuri ja juuri lukaista. Aika kuluihin pakatessa ja laittautuessa. Päätin luopua takutetusta kampauksesta ja pikku mustasta, sillä kyseessä olisi vain pikainen pyrähtäminen Iineksen juhlissa. Juhlat olivat viihtyisät ja sain syödä hyvää ruokaa, lisäksi oli mukava jutella pitkästä aikaa ihmisten kanssa. Hauskinta kuitenkin oli naamiopakko, eli jokaisella juhlavieraalla oli jonkinlainen naamio silmillään. Aikarajani kuitenkin petti puolella tunnilla ja jouduin kiireenvilkkaan lähtemään pois juhlista, todellinen drop in- meininki siis :--D
Viikonlopun tavarat:
1. Meikkipussi + pohjustusvoide, meikkivoide, ripsari, ripsentaivuttaja
2. Kaulahuivi (+pipo, lapaset)
3. Tezenisen musta oloasu + ONLYn paita (sunnuntaille)
4. Ihonpuhdistusaineet, hiuksiin jätettävä hoitoaine + naamarasva
5. 3 siideriä
6. Halloween -vaahtokarkkeja :D
7. Musta kauluspaita, toppi + farkut (lauantai + maanantai)
8. Iineksen lahja, Belgialaista suklaata
9. Naamio + rannekoru
1.11 '09
Lazy writing
Jullun ja mun oli sunnuntaina tarkoitus herätä kymmeneltä mutta maattiin sängyssä ainakin kaksi tuntia niin, että kännykän torkku piippailu vähän väliä. Kun vihdoinkin raahauduttiin sängystä ylös, syötiin aamupala ja tehtiin muut aamutoimet, niin oli aika aloittaa kirjoittaminen. Mä vihaan yli kaiken käsinkirjoittamista ja ette uskokaan kuinka monta kertaa kirosin mielessäni sitä, että olin jättänyt vanhan kannettavani kotiin. "Neljän" tunnin kirjoittamisen jälkeen pidettiin tauko, jonka aikana katsoimme Nightmare before Christmas -elokuvan. Tämä oli toinen kerta, kun näen kyseisen elokuvan... edelleenkin se oli ihana. Ristimme hetken jouluun-virittäytymis-hetkeksi. Päivällisellä uskokaa tai älkää, maistoin sieniä! Ne olikin yllättävän hyviä... eli yksi asia vihattujen listalta pois (tosin se saattaa riippua täysin siitä, miten ne valmistetaan). Kaiken jälkeen jatkoimme kirjoittamista ja kello taisi olla 7 illalla kun saimme viimein kaiken kirjoitettua. Minua alkoi mäkkiläskittämään, joten suuntasimme katseemme kohti mcdonald'sia ja tilasin 2 isot ranskalaiset sekä hampurilaisen pelkällä pihvillä. Jullu puolestaan otti kananugetit ja isot ranskalaiset. Kerrankin söin enemmän kuin joku muu! Mäkkiruoat syötiinkin Jullulla leffan nimeltä Perhosvaikutus parissa. Olen aikaisemminkin nähnyt kyseisen leffan mutta leffan juoni aukesi nyt toisella kerralla paljon paremmin. Damnin hyvä leffa! Suosittelen.
~☆☆☆☆☆~
2.11 '09
Still Lazy or even lazier
Eli maanantai, jonka köhköh~ jätin koulun osalta väliin, paitsi että menin viimeiselle lukiodiplomin tunnille. No, aamulla pyörittiin Jullun kanssa jälleen sängyssä kun ei jaksettu nousta. Syötiin aamupalaa ja minä innostuin soittamaan pianoa -jota en todellakaan osaa! Pakotin (kirjaimellisesti) Jullun näyttämään minulle miten muutama sointu oikeaoppisesti menee. Ainut hyödyllinen asia, jonka tein oli kuntosalilla käynti (on ihmeellistä, että mä ihan oikeasti kaipasin salille)... tuntui ihanalta käydä siellä viikon tauon jälkeen.
Täytyy sanoa, että tämä viikonloppu oli ihan hullu. Jullun kanssa ei oikeastaan tullut tehtyä mitään muuta kärkevää kuin KILin työt, ellei vuhvuh-kielen keksimistä, toisten pimeässä raapimista lasketa järkeväksi tekemiseksi :D
tiistai 27. lokakuuta 2009
Just something
Joonas Ja et ah, ku se Joonas on niin ihana ja et mä taisin hieman ihastua siihen.
Petra Eiku mä kirjotan, kuinka se Joonas on niin vitun ärsyttävä, miksei se koskaan osaa olla hiljaa. Ja toi Elisakin on niin saatanan tyhmä noitten pipojensa kanssa.
*Muah, Petralla on paljon parempi muisti kuin mulla, joten nappasin siltä hieman tota, mitä oikein puhuttiin.
Muah, en ihan täsmälleen muista miten toi meni mutta niitten eleet/ilmeet oli niin parhaita xD
Oh, ja toi kuva alapuolella on kesältä kun olin mökil syömäs mansikoita...uskokaa tai älkää (no, näätte sen tos), niin se oli täydellisen sydämen muotoinen. Oli pakko ottaa vaarin kännykäl kuva siitä, laatu on siksi hieman huono. (`Д´)
maanantai 26. lokakuuta 2009
Pieniä tunnustuksia x7
Kiitä sitä jolta sait tunnustuksen
Kopioi kuva ja liitä blogiisi (Sinin tekstissä ei ollut mitään kuvaa, joten... :D )
Laita linkki keneltä sait tunnustuksen
Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä
Anna tunnustus seitsemälle
Linkitä nämä blogissasi
Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta
1. Kaikki jotka mut tuntee niin tietää tän, mut oon yksi maailman nirsoimmista ihmisistä -.-' vihaan sipulia, tomaattia, hernekeittoa, sieniä... lista on loputon. Mut sitten jos multa kysyy, että mitä mä syön, niin en osaa vastata siihenkään :D
2. Jatketaan vähän samalla linjalla, nimittäin mä unohdan syödä. Niin hullulta ku se vaikuttaakin, niin mä en vaa reagoi siihen, että mun vatsa sanoo: "mul on nälkä". Vaan joudun odottamaan, että tulee ihan huutava nälkä (saikohan tästä nyt mitään selvää). Sen takia syön usein mutta älyttömän vähän.
3. Mä en pysty suuttumaan kellekkään pitkäksi aikaa eli mä patoan vihaani. Useimmiten oon jollekkin henkilölle vihanen ja sitten kun nään sen, niin unohan koko asian. Toisaalta tän takia kukaan ei koskaan ole nähnyt mua vihaisena (mikä on musta ihan hyväkin juttu). Tosin, sillon kun oon todella stressaantunut tai ärsyyntynyt, enkä oo päästänyt höyryjä ulos pitkään aikaan, niin saan ihan ihme hepuli-kohtauksia :D Onneks nää on tosi lyhytkestoisia.
4. Oon koukussa Aasialaisiin draama -sarjoihin ja animeen. Animewatcherin mukaan olisin katsonut n. 95 päivää ja 14 tuntia putkeen animea, mutta en oo varmaa pitkään aikaan käyny päivittämässä tietoja, eikä enää jaksa. Sen sijaan mulla on 3 A5 kokoista kierrevihkoa sidottuna yhteen, jonne listaan aina, että mikä jakso on seuraavana tiedossa. Uskokaa tai älkää, niin kohta on siirryttävä neljänteen vihkoon -.-' Eikä siitä pitäisi olla ylpeä.
5. Vaikka pukeudun maanläheisesti (eli musta, ruskea, beige, valkoinen jne.) niin huoneeni on pinkki/punainen/valkoinen :D...on ollut jo varmaa 6 vuotta. Tosin alun perin ainoat värit olivat pinkki ja valkoinen, tosin sillon mulla oli vaaleanpunainen mattokin eikä tätä mun ihanaa pyöreää karvamattoa ^^. Välillä kun kaveri tulee kylään (siis sellainen, joka ei meillä koskaan ole ollut) niin tulen miettineeksi, että kuinka yllättynyt ilme sille tulee. Muutenkin pidän vaaleanpunaisesta/pinkistä. HUOM! kaikessa muussa kuin pukeutumisessa, sillä sen väriset vaatteet sopivat erittäin harvalle ihmiselle.
6. Olen yllättävän pikkutarkka joissain asioissa ja sitten toisissa asioissa teen asiat niin hutaisten kuin vain voin. Eli olen epätäydellinen semi-perfektionisti. Esimerkiksi olen pintasiivooja, eli siivoan vain ulkoisesti ja jätän laatikot ihan karseaan kuntoon. Toinen esimerkki voi olla nämä tekstit, en yleensä edes lue mitä olen kirjoittanut mutta silti minusta on tärkeää, että teksti näyttää edes osittain hyvältä. Saan melkein sydänkohtauksen mikäli olen unohtanut tasata tekstini täällä blogissa tai jossain muussa tekstissä xD
7. Todellisuudessa olen patalaiska ja teen vain asioita, jotka minua itseäni innostaa/kiinnostaa (ellei joku ole haulikon kanssa uhkaamassa). Elän aikalailla mottoni mukaisesti eli "se on sen päivän ongelma". Uskotte varmaan, että tätä seuraamalla ei voi olla tulematta kiire, sillä jätän aina kaiken viimetinkaan. Esim. en ole vieläkään tehnyt uskonnon itsenäisiä tehtäviä vaikka kurssi loppui jo kaksi viikkoa sitten ja nyt kirjoitan tätä, vaikka pitäisi väsätä uskontoa.
Toivottavasti tässä tuli esiin jotain uutta ^^
perjantai 16. lokakuuta 2009
Headache
keskiviikko 14. lokakuuta 2009
fall is my downfall
Sitten toiseen asiaan, eli kynsiin. Tein itselleni pitkästä aikaa uuden lakkauksen ja käytin mallina elokuun Sweet -lehdessä näkemiäni kynsiä. Alunperin väri maailman piti olla vaaleanpunainen-pinkki-vaaleansininen-vaaleanruskea mutta vaaleansininen olisi tarvinnut useamman kerroksen, jotta se olisi kunnolla erottunut, samoin vaaleanruskea. Lopulta päädyin käyttämään pelkkää pinkkiä ja mustaa. Aluslakkana on ULTAn encore pink ja viivoissa käytetyt lakat ovat molemmat N.Y.C.n 111A sekä 119A. Kuvasta sitä ei ihan näe, niin lakkausta ei ole aloitettu ihan kynnentyvestä. siksi kynnet näyttävät hieman lyhyemmiltä mitä ne oikeasti ovat. Näiden tekoon meinasi totta puhuen mennä hermot, sillä se oli kunnon teippisähläystä. Kun olit saanut yhden viivan valmiiksi ja siirryit tekemään toista niin a) täytyi odottaa, että se toinen lakka kuivuu ja b) vaikka lakka olisi jo kuivunut, niin se saattaa lähteä teipin mukana, mikäli teipissä on liikaa pitoa. Ja näihin upposi noin 2 tuntia :D eli oli ihan hyvä, että heräsin tänään klo 8.15. Ajan olisi toki voinut hyödyntää muuhunkin mutta musta käytin aikani parhaalla mahdollisella tavalla.
sunnuntai 11. lokakuuta 2009
Crazy n' Lazy foot
lauantai 10. lokakuuta 2009
She's back
Läjä vaatteita jotka ostin. Yhteishinta 30€
☆ Vilan harmaa lyhyt neule, jonka ostin itselleni poleroksi.
☆En muista minkä - musta polero 2/3hihat.
☆ Harmaa (näyttää kuvassa vihreältä) polero.
☆ Pitkä valkoinen "villapaita" suurella kauluksella.
☆ Valkoinen college paita.
☆ Tunika/pitkä paita. Takaa sidottava.
☆ Kultainen hartiahuivi.
☆ Mikä-väri-ikinä-onkaan ONLYn rypytetty t-paita.
☆ Mikä-väri-ikinä-onkaan kesäpaita, joka sidotaan takaa kiinni.
Olin yllättynyt kuinka paljon otinkaan mukaani, tosin muutama vaatteista on sellaisia, joita tulen luultavasti käyttämään vain muutaman kerran. Tykästyin kuitenkin t-paita maiseen tunikaan, vaikka tunikoita en koskaan ole käyttänytkään ja koko termi on minulle vieras. Oli kuitenkin ihanaa nähdä serkkuani pitkästä aikaa. Kotiin tultuani huomasin, että Tomi ja Hetu olivat tulleet jälleen kylään -siitä taisikin olla eilen puhetta. Hetu oli tuonut mukanaan taas aivan valtavan kasan lehtiä...ah, enhän mä ole edellisiäkään ehtinyt lukea. Lisäksi puhuttiin, että jos Hemmo (pupu) tulisi meille hoitoon siksi aikaa, kun Tomi ja Hetu ovat Egyptissä jouluna. No, saa nähdä...mutta Hemmo on niin söpö ^^
~☆☆☆☆☆~
Alla olevassa kuvassa on nyt aika kauan olleet kynnet. Kuva on todella epäselvä ja aivan liian ylivaloittunut, joten siitä ei oikein saa selvää. Pohjana on Malavan Baby Blue ja päälle maalasin WetandWildin valkoisella manikyyri-lakalla tähtiä tai tähden sakaroita. Muutama tähti jopa onnistui mutta loput ovat epämääräistä sotkua. Teen huomenna kuitenkin uudet, joten eipähän nämä enää kauaa minua häiritse.
Tässä välissä olen ehtinyt kokeilemaan kaikenlaisia lakkoja sun muita. Alla oikean puoleisessa kuvassa kokeilin miten pitsillä tehdyt kynnet onnistuisivat. Pitsi osoittautui aivan liiaan kovaksi materiaaliksi, eikä jälki ollut siistiä. Joten revin kaikki pois ^^ Vasemmassa kuvassa on sen jälkeiset lakkaukseni, eli ranskalainen manikyyri mustana versiona sekä valkoisella pisteitä rajoilla. Itse pidin tästä lakkauksesta, mutta valitettavasti musta -lakkani ei ole kovinkaan laadukas, joten se lähti halkeilemaan korjauksista huolimatta.
Tuli muuten mieleen, että lukeeko kukaan edes näitä tekstejä? :F No, onhan se ihan kiva pölistä yksinäänkin.
edit!! Tosiaan, kynsien kuvaukset ovat väärinpäin. Eli vasemmassa kuvassa ovat pitsikynnet ja oikeassa mustalla tehty manikyyri >) anteeksi sekaannus.
lauantai 3. lokakuuta 2009
keskiviikko 30. syyskuuta 2009
Shopaholic
Olin luvannut etsiä Sinille oranssin, mutta punaisen huulipunan. Tämän etsiminen olikin odotettua hankalempaa ja kysyin myyjältäkin apua. Sopiva ehdokas löytyi mutta hinta olisi ollut alennuksella 9.90€ joten tyydyin Goshin kolmen euron huulipunaan vaikken ollut väristä ihan varma. Itselleni puolestaan ostin Goshilta huulipunan 107 timeless sekä trio eye shadow TR2 smoky:n. Tapasin Sokoksella luultavasti maailman ihanimman myyjän, joka oli aivan...mites sen nyt sanoisin...törkeen hyvä duunissaan. Olin jo saanut huulipunat sun muut kun hän vielä kysyi, että tarvitsisinko itselleni ripsiväriä, puuteria jne. Totesin etten, kunnes muistin, kaikkien meikkivoiteitteni olevan joko loppu tai liian tummia. Myyjähän siitä sitten ihan innostui ja päädyin ostamaan Maybelinen Pure-Liquid mineral-meikkivoiteen. Olen ennenkin todennut itselleni, etten voi ostaa meikkovoidetta ilman myyjän apua, sillä tapani on ostaa liian tummaa sävyä. Sopivin sävy olikin Ivory eli kaikista vaalein sävy, jota en luultavasti itse olisi edes kokeillut. Syynä lienee se, etten voi uskoa ihoni olevan luonnostaan haalea, sillä yhdistän sen välittömästi kalpeuteen/elottomuuteen. Kotona olinkin täysin myyty. Sävy uppoutuu kasvoihini täydellisesti eikä ihoni näytä pakkelikerrokselta, joka vain odottaa valumista. Lisäksi myyjä kehui, ettei voide tukkisi ihohuokosia. Ainut huonopuoli on se, että tuote on levitettävä käsin, sillä olen tottunut käyttämään levitykseen sientä. Pitänee pestä kädet erittäin huolellisesti aina kun on meikannut ^^.
tiistai 29. syyskuuta 2009
Ruudut ovat palanneet
Sitten toisiin aiheisiin. Kuten kaikki tietävät niin huomenna Sokoksella alkavat 3+1päivät, joita itse ainakin odotan innolla. Tarkoitus olisi mennä keskustaan n. klo 12 sillä minulla on nyt 2 päivää "vapaata" koulusta. Erityisesti minua kiinnostaa Goshin meikit, joita kävin tänään jo hieman kuolaamassa ja katsomassa, että mistä ne oikein löytyvät. Ajattelin ostaa yhden luomiväripaljetin, ainakin 2 kynsilakkaa sekä huulipunan eli käyttäisin kaiket edut tarjouksesta.
Huomasin etuja selatessani, että myös Friis&Co:n laukku on tarjouksessa. Mietin tuota pienempää mutta mitä luultavimmin ostoksesta tulisi turha, sillä se olisi liian pieni. Lisäksi muistin, että minunhan piti olla käyttämättä rahaa seuraavaan kuukauteen...mutta Goshin tarjousta en voi jättää väliin -.-'
RICCI RICCI by Nina Ricci
Samalla kun kiertelin Sokoksella niin käväisin hajuvesi-osastolla. Alunperin tarkoitukseni oli käydä katsomassa mikäli Naomille olisi tullut uusia tuoksuja mutta sen sijaan löysin Ricci Riccin. Netin mukaan kyseessä on: "Raikas, aistikas, kukkainen. Urbaanin sankarittaren tuoksu, joka tuo esille uudenlaisen naisellisuuden; glamour ja uskaliaisuus... " Rakastuin tuoksuun heti ja mieleni teki mennä suoraan kassalle. Hintaa kaunokaisella oli kuitenkin runsaasti (en ihan muista mutta 30ml oli jotain 30-40€) joten tuoksu taitaa jäädä kauppaan vielä vähäksi aikaa. Olen kuitenkin melko varma, että ostan tämän -ellei parempaa löydy- sillä olen pitkän aikaa miettinyt tarvitsevani jotain raikkaampaa tuoksua. Naomini eli Secudive elixir on kyllä ihana mutta mielestäni se sopii enemmän iltaan.
Rakastuin myös pullon muotoiluun ja "nauhoista" huolimatta pullosta oli helppo pitää kiinni. RicciRiccin kuva täältä ja Friis&Co:n sekä Goshin kuvat Sokoksen 3+1päivien mainoskatalogista. Kynsistä vielä sen verran, että vaikkei ruuduissa mitään vikaa olekkaan niin päässäni on jo keheillä uusi projekti niitä varten ;) joten sitä odotellessa. Tosin ensiviikon perjantaille pitäisi saada keltainen lakka hankittua, joten saa nähdä toteutanko suunnitelmani vasta sen jälkeen vaiko ennen sitä.
maanantai 28. syyskuuta 2009
The first and the last Juicy
Joka tapauksessa tämän ostoksen myötä olen pienoisessa vararikossa, joten seuraavat ostokset ovat joko vanhempien lompakoilla taikka vasta joulukuussa, jolloin alan ostamaan lahjoja. Mutta blogi jatkuu, luultavimmin seuraava teksti liittyy kynsiin, sillä pitäisi taas pitkästä aikaa lakata ne. Tosin oikean käden etu/keskisormi ovat aivan tynkänä basson soiton takia.
edit! Buagh. Sain puhuttua korun itelleni nimipäivälahjaksi, jotka tosin on vasta marraskuussa...no korun sain käyttööni jo nyt.
sunnuntai 27. syyskuuta 2009
New things (=^_^=)
Tosiaan, eilen olin Pialla juhlistamassa neidin syntymäpäiviä. Ihmiset olivat ihania ja oli hauskaa kun paikalla oli myös ihmisiä, joita ei tuntenut. Tarjoilukin oli erittäin maukas ja ah, niihin kekseihin syntyi viha-rakkaus-suhde...alkoholiakin tietenkin oli ja...no kaikki tietää mitä tapahtuu jos on alkoholia. Joka tapauksessa ennen juhlia minulle tuli pitkästä aikaa vaatekriisi. Teemana oli Black&White ja kyllähän kaapista valkoista ja mustaa hepenettä löytyy...mutta mikään ei tuntunut oikealta. Kävin läpi koko vaatekaapppini, yritin muokata vaatteitani tuloksetta ja kahlasin läpi äidinkin vaatekaapin. Lopulta ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä Jumboon mekko-ostoksille *(=^_^=)*
Aleksi 13:sta löysin myös lompakon, jota olen pitkään etsinyt. Vanha lompakkoni on näes turkoosi ja melko lapsenomainen, joten sitä ei viitsinyt oikein käyttää missään baarireissuilla. Uusi lompakko on musta ja siinä on kätevä sulkemismekanismi. Alennus mukaan luettuna hintaa oli runsaat 9.90€. Hieman vanhempana ostoksena on vaaleanpunaiset avokkaat, jotka ostin viime torstaina. Kuva ei oikein imartele kenkiä mutta hinnalla kenkiä ei oltu pilattu. Fiorellassa kengät maksoivat vain 5€, joten olisin luokitellut itseni hulluksi mikäli olisin jättänyt kengät ostamatta.
tiistai 22. syyskuuta 2009
Sushi
.
Muah! Sain tänään viimeinkin hinattua itseni Sokokselle ostamaan kunnon shampoon, hoitoaineen ja hiuslakan. Saan viimeinkin päästäni siedettävän kun ei hiukset ole jatkuvasti takussa ( ̄▽ ̄)
sunnuntai 20. syyskuuta 2009
Uusi asu, uusi nimi
ps. todellisuudessa ulkoasu vaihtui sen takia, että onnistuin poistamaan vanhat koodit ja siten ollen minun oli pakko väsätä uudestaan koko höskä ^^.
★★★
Päivän asusta pari sanaa.
Mitä luultavimmin olisin pysynyt yökkärissä koko päivän ellen olisi tosiaan toheloinut koodien kanssa.
★Paita - HM
★Toppi - Gina Tricot
★Sukkahousut - Prisma?
★ Kengät - Mekka
edit!! Sain tänään muuten mun vauvan (eli toisen tietokoneeni) takaisin lainasta ^^
lauantai 19. syyskuuta 2009
Lisäyksiä ostoslistaan
Nothing
torstai 17. syyskuuta 2009
Boikotoidaan boikottia
Tänään oli muuten aika hauska olla koulussa, sillä meillä oli sadan aamun -aamunavaus. Tämä tarkoitti sitä, että koko päivän piti hengata yökkärissä ^^
*tai niin, että itse valitsen/etsin sopivan vaatteen
keskiviikko 16. syyskuuta 2009
Se on ohi nyt
LG KF350 eli ns. Ice Cream -puhelin on aivan älyttömän suloinen (ja minä luulin, että pidän vain mustista puhelimista). Ongelmana on vain se, että tuote on julkaistiin Korean markkinoille, joten saa nähdä tuleeko jäätelöni koskaan Suomeen. Toinen vaihtoehto on tietenkin tilata puhelin netistä, mutta silloin täytyisi ottaa selvää kaikista toiminta eroista mitä maiden välillä on. Lisäksi puhelimessa ei olisi suomalaisia ä- ja ö -kirjaimia. Puhelimen toiminnoista en ala selittelemään, katsokaa ne videolta ^^.
Kiva, eikö? ^^
sunnuntai 13. syyskuuta 2009
Damn, I miss U.S.A.
Tietenkin, kun asuin Arizonassa niin olisin ollut päästäni sekaisin, ellen olisi käynyt katsastamassa kuuluisaa Grand Canyonia. Vaikka se onkin "pelkkä suuri kuoppa kalliossa" niin näky oli oikeasti uskomaton. Kanjonin yli järjestetään helikopteri reissuja ja ajateltiin silloin ottaa semmoinen mutta homma tyrehtyi hinnan vuoksi ($500 per lapsi <- menin silloin vielä lastenhinnoilla). Jännä kokemus oli myös se, että me yövyttiin teltoissa melkolähellä kanjonia.
keskiviikko 9. syyskuuta 2009
Do you think I'm poisoning my brain?
Ja huomenna koittaa viimeinkin surupäivä -.- sillä bändiharkkani alkavat, joten joudun leikkaamaan kynteni. Päätin kuitenkin, että leikkaan vain oikean käden etu- ja keskisormen kynnet ^^.
sunnuntai 6. syyskuuta 2009
Valitse ruokajuomasi harkiten
Pöydässä olevaa Lyngrovea ei koskaan juotu enempää kuin kuvassa näkyy. Laskettiin Sinin kanssa, että yhteensä me juotiin n. 5cm viiniä. Loppujen lopuksi punaviinimme päätyi Sinin poikäystävän äidin iloksi. Pyöräilimme illalla sinne katsomaan jonkun American ganster's-leffan. Illalla vain harmitti kun piti pyöräillä takaisin kotiin -.- sillä jos en olisi juonut punaviiniä, niin olisimme voineet mennä autolla.
perjantai 4. syyskuuta 2009
Auta lamaa shoppaamalla
Pakkohan ripsaria oli kokeilla heti kotiin päästyäni ^^ ja tulos oli ihan mukava yllätys. Fiberwigillä ripsistä tuli älyttömän pitkät. Tuuheutta se ei juuri anna, mutta mitä olen käsittänyt niin japanilaiset eivät siitä tuuheudestä oikein edes välitä. Hämmästyttävintä oli, että Fiberwig teki ripsistäni varmasti 3mm pidemmät kuin MaxFactorin False lash effect. MF kuitenkin on siitä hyvä, että se tuuheuttaa. Ehkä pitäisi käyttää molempia, niin saa sekä tuuheuden että pituuden ^^. Tuntuu kuitenkin, että Fiberwig lähtee mukaan aina baari-iltoina, sillä silloin ei yleensä viitsi lainata/käyttää meikinpuhdistus-aineita.
Ja nyt nauttimaan viikonlopusta koulukirjojen pariin. Englannin kuuntelut tosiaan ovat jo tiistaina -.-' ja kirjoitukset sitä seuraavalla viikolla. Mutta ainakin saan olla rauhassa, sillä vanhempani lähtivät kaverin mökille koko viikonlopuksi ^^
edit!! Otin just ripsarit pois ja väite, että se lähtee pelkällä lämpimällä vedellä piti paikkansa. Samalla sormien väliin oli ilmestynyt karvatuppo, jonka aluksi luulin koostuvan ripsistäni. Onneksi ripset ovat tallella ja se olikin vain ripsaria, joka lähtee pois erittäin koomisella tavalla -.- mutta arvatkaapas kuinka paljon se pelästytti?
torstai 3. syyskuuta 2009
How did it turn out pink?
Nyt, vielä pitäisi siivota huone ja lukea englantia/historiaa. Olisihan tässä siis ollut parempaakin tekemistä kuin väsätä blogia mutta minkäs voin kun ei ole elämää ^^.
edit!! Alkaa sittenkin näyttää, että tästä on kehittymässä kynsiin painoittunut blogi -.-'
edit2!! Kuva on peilikuvana, joten ULTAn sijasta lakkapurkissa lukee ATJU (L näyttää ihan J:ltä).
edit3!! No johan näitä edittejä tulee ^^. Piti vain sanoa, että nelosen ilotulitukset on ilmeisesti alkaneet (kello on 21:34), sillä tänne asti kuuluu pauke! Ja meiltä on sentään 20 min junamatka keskustaan...
keskiviikko 2. syyskuuta 2009
What I want is my own business
maanantai 31. elokuuta 2009
Shampanjaa kynsissä?
edit: kynteni saivat lisäaikaa ensiviikon torstaille! Muuten ne olisivat luultavasti lähteneet jo tällä viikolla.
perjantai 28. elokuuta 2009
B'coz they are stupid
"Moi, voitko tarkistaa, oletko toimittanut alkuperäisen lukitodistuksen kansliaan? t.Erja kansliasta. Asialla on kiire."
Lähetin, että olen toimittanut kyseisen todistuksen alkuperäisen version, sillä se oli ainut kappaleeni. Kahdenkymmenen minuutin kuluttua tulee soitto kansliasta. Siellä sanotaan, että YTL sanoo saaneensa lukitodistuksestani kopion, ei alkuperäistä. Sinänsä huokaisin helpotuksesta, sillä olin jo pelännyt, että olin unohtanut viedä paperin kansliaan. Mutta sitten alkoi kiukuttaa se, että koulu on möhlinyt. Erja kuitenkin sanoi, että on lähettänyt alkuperäisen version YTL:lle ja halusi vain kuulla minun versioni varmistukseksi. Sanoin, että sen on pakko olla ollut orginal, koska minulla ei ole koskaan ollut kopioita. Toinen homma oli se, että minun oli soitettava rehtorille ^^. Onneksi rehtori lupasi selvittää asian ja kuulen kuulemma asiasta maanantaina lisää.
Sarjakuva on lukihäiriöisille tarkoitetusta lehdestä joskus leikkaamani.
Oh, ja jottei kellekkään jää epäselväksi mistä oikein olen koko tekstin höpöttänyt, niin minulla on lukihäiriö ja lukitodistus on siitä kirjallinen todistus. Oikeastaan olen sitä mieltä, ettei minulla koko häitiötä edes ole, satun vain olemaan hieman hitaampi lukemaan/kirjoittamaan kuin muut ja minulta jää kirjaimia pois lauseista. Mutta kaipa se on ihan kivaa kun ylppäreissä saa kaksi tuntia lisäaikaa ja kuunteluista pitkät tauot (ja mikä parasta, äidinkielen kokeessa ei tarvitse kirjoittaa puhtaaksi ainetta).
keskiviikko 26. elokuuta 2009
Leo pardi...
Eilen mainitsinkin, että väsäsin "leopardi"-kynnet. Hommaan hurahti jälleen noin kaksi tuntia, ottaen huomioon, etten koskaan ollut tehnyt tälläistä koristelua. Leikkelin vanhan ja ohuen pensselin kärjen lyhyeksi ja piirtelin kyneeni pieniä "täpliä". Aluslakkana on Deborahin ShineTech 26 tecnologia brevettata -kynsilakka, pisteiden pohjana N.Y.C. 146A ja mustat täplät tehty saman merkin 119A-värillä.
tiistai 25. elokuuta 2009
Jotain mitä haluan
Eli nyt täytynee vain odotella jotain juhlapäivää, jotta tuollaiset saa tilattua. Väsäsin tänään muuten "leopardi"-kynnet, joista pistän huomenna hieman kuvaa ^^*
Jos Konad kiinnostaa niin suuntaa osoitteeseen http://www.konadnailart.com/