Olen jo aikaisemmin tehnyt tämän
haasteen mutta lukiessani vastauksiani huomasin, ettei mikään niistä oikeastaan olleet asioita, joita kukaan ei tiedä. Siispä päätin tehdä koko homman uudelleen: eli seitsemän asiaa, joita kukaan ei minusta tiedä!
1. Olen semi-neuroottinenKyllä, varsinkin lähiaikoina olen huomannut itsessäni piilevän neurottisuuden. Tämä tosin kohdistuu vain ja ainoastaan vuodelakanoihini. Olen äärettömän tarkka siitä, ettei kukaan istu sängylläni silloin kun siinä ei ole päiväpeittoa päällä. Ja mikäli joku parka istuu lakanoitteni päällä muussa kuin yöpaidassa niin meinaan pyörtyä.
2. En koskaan käytä mitään loppuunÄitini painajaisena olen äärettömän huono käyttämään mitään putelia tyhjäksi. Usein ajattelen, että pohjat pitää säästää, jos vaikka joskus ainetta tulisinkin tarvitsemaan. Eikä haittaa ollenkaan vaikka olisinkin todennut koko aineen hyödyttömäksi.
3. Tapan kaikki kasvitPalkkatappajan asioluettelooni kuuluvat etenkin: vedessä kasvavat bambut, bonsaipuut sekä kaktukset. Tällä hetkellä huoneessani sinnittelee (on sinnitellyt kohta puolivuotta) IKEAsta ostettu yksilö, jonka olen nimennyt tuituiksi. Muisti säännökseni teippasin tuituin ruukkuun lapun: sunnuntai, jolloin on sen kastelupäivä. Ja tänään tosiaan ostin ni-kunin eli uuden bonsaipuun, jotka ovat harvinaisen vaikeahoitoisia. Syy miksi nimeän kasveja on yksinkertaisesti se, että sen takia muistan paremmin huolehtia niistä.
4. Omien rahojeni suhteen olen pihi
Iän myötä tosin olen alkanut säästämään myös vanhempienikin rahoja, enkä ole muutenkaan sieltä tuhlailevammasta päästä. Olen kuitenkin huomannut olevani erityisen pihi silloin kun kyse on omista säästöistäni. Esimerkiksi jos olen pitkään säästänyt jotain varten rahaa, niin kun rahat on kasassa niin en raaski ostaa haluamaani, vaan ajattelen, että tulevaisuudessa rahoille löytyy parempaakin käyttöä.
5. Minulle on ilmoitettava lyhyellä varoitusajalla
Innostukseni laskee älyttömän nopeasti, eivätkä pitkään suunnitellut juhlat koskaan tunnu innostavan. Sen sijaan jos keskiviikkona keksitään kaveriporukalla, että lauantaina pidetään juhlat niin olen usein paremmilla fiiliksillä kuin kauan suunnitteilla olleilla juhlilla. Sen takia pyrin yleensä unohtamaan juhlat - tosin vasta kun olen merkinnyt ne kalenteriini, jotta juhlien lähellä pystyisin taas innostumaan niistä.
6. Annan muiden ihmisten päättää
Yksi laiskuuksistani on se, etten jaksa koskaan päättää. Tämän takia usein kuljen virran//fiiliksen mukana mikä muuten johtaa usein hauskoihin tilanteisiin. Kuitenkin toisen ihmisen päätöksen on sovittava omaani mutta mikäli toisen ideasta ei ole itselleni mitään vahinkoa, niin kuljen idean mukana. Lisäksi piirteisiini kuuluu se, että haluan muiden uskotella minulle, etten oikeasti ole päättänyt mitään eli ideaali esim. leffan valitsemisessa on se, että minulle annetaan vaihtoehdot joista valita. Tällöin olen vain puoliksi tehnyt päätöksen valinnasta.
7. Olen törppö
Tai ainakin poikaystäväni mukaan olen. Urbaani sanakirjan mukaan törppö = törkeä, kömpelö, tyhmä, muovinen kannu tai kanisteri.
Tuliko yllätyksiä?