Mikä minua oikein vaivaa? Toki se, että olen ollut nyt päivän kipeänä (nuha, kurkku kipu sekä pieni kuume) mutta se ei ole selitys sille, että surffailen Gina Tricotin nettisivuilla ja mietin: "tuo olisi ihan kiva". Ginan sivuille itseasiassa eksyin sen takia, että minulla on pienoinen vaatekriisi meneillään. Huomenna olisi nimittäin tiedossa ystäväni 20-vuotisbileet, joihin tylsänä ihmisenä päätin lähteä autolla, mutten viitsisi lähteä juhlimaan kaverin synttäreitä abi-verkkareilla tms. Kuitenkin, koska olen autolla liikkeellä niin hametta/mekkoa päälläni ei tulla näkemään (ihan kuin kukaan tuolla ulkona sellaisella kulkisikaan) vaan ajattelin enemmänkin olla farkkuissa/housuissa.
Yläpuolella näkyy suurinpiirteinen linja, jolla ajattelin viettää huomisen iltani. Mitään en aijo kuitenkaan ostaa vaan hyödynnän vanhoja vaatteitani. Tällä hetkellä mieleinen yhdistelmä olisi tuommoinen löysähkö musta neule + faaleat farkut, joihin voi lisätä jonkin hopeisen korun -tosin melkein kaikki koruni ovat kultaisia :( ja ainut käyttökelpoinen [hopeinen] sydänkaulakoruni on hieman liian pieni vaikka suloinen onkin. Toinen vaihtoehto olisi jonkinlainen pitkä, vaalea tunika (jollaista en muistaakseni omista, joten pitänee lisätä ostoslistaan) sekä mustat housut + koruja. Perusvaatteilla ajattelin siis olla liikkeellä. Vaaleat housut löytyvät kaapista vaikken ole niistä koskaan oikein innostunut/käyttänyt.
Ongelmani eivät siihen loppuneet (jos ongelmia edes on?). Olin päivällä jo mielessäni ehtinyt kirota sitä, että edellisessä postauksessani esittelemäni mekko oli Nellystä loppunut. No, kuinkas kävikään? Kyseinen mekko löytyy itse tuotteen omalta nettikaupasta. Hinta 44,95€ + toimituskulut. Pidän mekosta erittäin paljon mutta aloin miettimään, että mekkohan on loppujen lopuksi melko lyhyt :D Itseäni se ei kylläkään haittaisi -ellei mekko ole todella lyhyt. Mekko pitäisi sovittaa, jotta voisin muodostaa siitä oman mielipiteeni, joten ajattelin huomenna hieman konsultoida äitini kanssa mekosta. VILAlla näyttäisi olevan melko hyvä palautus järjestelmä, joten mikäli mekko on aivan hirveä, niin pystyisin palauttamaan sen. Paras asiahan on se, että VILAn nettikaupasta löytyy omaa kokoani ;)