perjantai 7. elokuuta 2009

He sanovat, että lompakkoni kärsii.

Ajattelin esitellä teille yhden rakkauden kohteistani, nimittäin Friis&Companyn laukun. Ostin sen noin kolme viikkoa sitten kun olin S:n kanssa käymässä Turussa vapaapäivänämme. Minulla oli jo ennestään yksi samaisen liikkeen laukku mutta olin jo pitkään kaipaillut uutta. Kävelessämme katuja S osoitti sormellaan Suomen ainoata Friis&Companyn putiikkia (tietenkin niitä saa myös muualta kuten Stockmannilta). Rakastuin koko liikkeeseen ja jos lompakkoni olisi antanut, niin olisin tyhjentänyt koko kaupan tyhjäksi. Ihastuin kuitenkin melko suurikokoiseen laukkuun, joka onneksi sattui olemaan alennuksessa. Ja kuten arvata saattaa, samainen laukku on ollut hyvässä kodissa nyt kolmisen viikkoa.




Laukun ostettuani teki mieleni itkeä. No olisin itkenyt joka tapauksessa, mutta minulla sattuu olemaan melkoisen pihi persoona, joten olisin joko itkenyt hylätyn laukun tai rahojen perään. Ja vaikka sainkin laukusta noin 30€ alennusta niin lompakkooni tuli suuri kolo.

http://www.friis-co.dk/

2 kommenttia:

Sini kirjoitti...

ihkuu ^_^ tuun pölläsee sen

Sini kirjoitti...

ihanaa kommentoida