Pitkästä aikaa. Syy kirjoittamattomuuteeni ei ole mitenkään perusteltavissa ja syytöksiä ei saa kumoon vetoamalla koulun ja abi-vuoden raskaaseen ja tiukkaan aikatauluun. Ei, vaan syy on laiskuudessa ja siinä, että luen mielummin sarjakuvia, historiaa tai katson videoita netistä kuin kirjoittaisin tänne. Mitäs sitä turhaan kirjoittamaan kun ei ole aihetta.Joka tapauksessa (vaikka juuri julistin eläväni laiskaa elämää) kiirettä pukkaa päälle. Kirjoituksia ajatellen minun täytyisi lukea sekä englantia ja historiaa, italian kielen kurssi alkoi ja olen unohtanut kaiken lukuunottamatta mi chiamo Elisa (=minun nimeni on Elisa), keskiviikkona pitäisi raahata Jullu ja Peksu kaupungille ja viikonloppuna pitäisi osallistua kirpputorille, rapujuhliin ja Sinin sukulaisjuhliin.
Viime tiistaina, eli melkein viikko sitten lähdin Jumboon autolla kavereitteni kanssa. Ajatus oli sinänsä täysin päästä temmattu mutta ilmeisesti Pitsku halusi jälleen ihailemaan mahtavaa ajotaitoani -joka onneksi tuntuu olevan jokseenkin turvallinen. Kierreltiin siellä noin kolme tuntia ja mukaan jäi H&M:stä musta neule 19.90€ ja mustat polvisukat 3.40€ . Hinnat tosin ovat aivan muistin sopukoista tempaistu, joten niihin ei kannata luottaa. Vaikka koko neuleessa onkin liian suuri niin mielestäni siitä saa täysin sopivan löysän paidan kun kaula-aukon vetää tarpeeksi alas.

Muutama päivä sitten ajattelin väsätä itselleni perinteisen ranskalaisen manikyyrin, mutta päätinkin korvata valkoisen Amerikasta tuomallani ULTAn hilelakalla. Se ei kimalla liikaa eikä liian vähän.
En tiedä huomasiko kukaan mutta olen leikannut ja värjännyt hiukseni ^^
2 kommenttia:
Kuka värjäsi hiuksesi? Ne ovat ihanat!
Hiukseni värjäsi henkilö, jonka sinä tunnet parhaiten koko maailmassa ;)
Lähetä kommentti