perjantai 28. elokuuta 2009

B'coz they are stupid

Pidän tänään lomaa koulusta nuhan/päänsäryn vuoksi. Aluksi ajattelin, että ihan mukavaa pitää lomapäivä, vaikka poissaoloja tulee mutta hetki sitten alkoi todenteolla ärsyttämään. Sain koulun kansliasta viestin:

"Moi, voitko tarkistaa, oletko toimittanut alkuperäisen lukitodistuksen kansliaan? t.Erja kansliasta. Asialla on kiire."

Lähetin, että olen toimittanut kyseisen todistuksen alkuperäisen version, sillä se oli ainut kappaleeni. Kahdenkymmenen minuutin kuluttua tulee soitto kansliasta. Siellä sanotaan, että YTL sanoo saaneensa lukitodistuksestani kopion, ei alkuperäistä. Sinänsä huokaisin helpotuksesta, sillä olin jo pelännyt, että olin unohtanut viedä paperin kansliaan. Mutta sitten alkoi kiukuttaa se, että koulu on möhlinyt. Erja kuitenkin sanoi, että on lähettänyt alkuperäisen version YTL:lle ja halusi vain kuulla minun versioni varmistukseksi. Sanoin, että sen on pakko olla ollut orginal, koska minulla ei ole koskaan ollut kopioita. Toinen homma oli se, että minun oli soitettava rehtorille ^^. Onneksi rehtori lupasi selvittää asian ja kuulen kuulemma asiasta maanantaina lisää.

Sarjakuva on lukihäiriöisille tarkoitetusta lehdestä joskus leikkaamani.

Oh, ja jottei kellekkään jää epäselväksi mistä oikein olen koko tekstin höpöttänyt, niin minulla on lukihäiriö ja lukitodistus on siitä kirjallinen todistus. Oikeastaan olen sitä mieltä, ettei minulla koko häitiötä edes ole, satun vain olemaan hieman hitaampi lukemaan/kirjoittamaan kuin muut ja minulta jää kirjaimia pois lauseista. Mutta kaipa se on ihan kivaa kun ylppäreissä saa kaksi tuntia lisäaikaa ja kuunteluista pitkät tauot (ja mikä parasta, äidinkielen kokeessa ei tarvitse kirjoittaa puhtaaksi ainetta).

1 kommenttia:

elisa johanna kirjoitti...

Oh, kävin tänään muuten kysymässä asiasta kansliasta niin asia on kuulemma kunnossa. Eli pilasivat perjantaini aivan turhaan -.-'